Kevätaamu, aurinko nousi
Ovi kävi ja ulos astui
Katsoi laaksoon kyynelsilmin
Ei palaisi ehkä koskaan...
Minä katsoin, isä vaelsi
Yli harjanteen metsään
Kinoksia oli vielä maassa
ne sulaisivat kohta pois
Hän astui hiljaa illan pimetessä
Kahlasi matalassa vedessä
Ja tähdet lauloi veisuja yössä
Tuulen vire hiuksissa, kirves roikkui vyössä
Soihdut vilkkaa välistä puiden
Pimeään juoviansa nuollen
Miekoin johdattaa syvälle metsään
Pimeään missä toivo pois viedään
Kun kirves ristin veisti
Monta kasvotonta miestä
Petti valheen vuoksi perheen
Maksoi kalliisti karmean erheen
Kun kirves ristin veisti
Uusi aika on alkanut siitä
Kaksituhatta murheen vuotta
Petettynä, uskossa turhaan
Kevätaamu, aurinko nousi
Puita kaatui ja valmistui
Herran temppeli, mahtava talo
Johon koko kylä mahtui
Minä katsoin, kyynelsilmin
Isä kirjaan tarttui
Ylisti petoksen herraa
joka taivaissa asui
Laulu raikui, mieli vaipui
Unohdettu on jo menneisyys
Kun isä taipui, kaikesta luopui
jottei joutuisi kadotukseen
Riivahenget oli saapuneet
Häntä viemään helvettiin
Eikä häntä vienyt tulinen laiva
Vaan maahan hänet kaivettiin